I
 

Performance urheilujuomat
 




Juoksukoulu / maratonkoulu 2020

FMR on järjestänyt maratonkoulua vuodesta 2012. Tulokset ovat olleet varsin mukavia ja kehittymistä on tullut laajalla rintamalla. Vuoden 2020 maratonkoulu järjestetään kahdessa osassa. Ensimmäinen, kevätkauden osa, tähtää "rantakuntoon" kesän tapahtumiin. Syksyn toinen osa puolestaan tähtää maratonille ja tietysti päätähtäimessä on Kaarinan Syysmaraton. Vuonna 2020 tarjoamme lisäksi laajan kattauksen erilaisia harjoituksia ja virikkeellisiä harjoitusympäristöjä.

Koulu ei ole tarkoitettu pelkästään maratoonareille vaan siitä voi saada suuren hyödyn kuka tahansa kestävyysjuoksun harrastaja, on tavoitteena sitten maraton tai jokin lyhempi juoksumatka, esim. puolimaraton tai 10 km. Huom. voit osallistua joko pelkästään kevään tai syksyn kouluun, tai vaikka molempiin. Pohjakunnoksi riittää se että jaksat juosta 5 km yhtäjaksoisesti, n. 35-40 minuutissa.

Maratonkoulumme vetäjinä toimivat kymmeniä maratoneja juosseet Jyrki Kukko, Jaakko Uotila, Janne Klasila ja Heli Lehtinen. Osalla kouluttajista on lisäksi kokemusta ultramatkoilla kansainvälisestä kisaedustamisesta mm. MM-kisoissa ja he ovat saavuttaneet useita SE-tuloksia. Vetäjillä on useiden vuosien kokemus maratonkoulujen vetämisestä, harjoitusohjeista ja valmennuksesta.

Kuvia Maratonkoulun polkulenkiltä 31.8.2016:
- - -
Paimenen ja hevosen hauta Kullaanvuoren näkötorni Kädet ylös, näyttää kivemmalta:)

-
Rapputreeniä keväällä 2018 Naantalin Kuparivuorella

 
Kevätkausi, juoksukoulun / maratonkoulun osa 1
Juoksukoulun / maratonkoulun ensimmäinen osa sisältää 3-4 luentoa (noin 1 tunti/kerta) sekä 1-2 testijuoksua. Jokaisen luennon jälkeen ja lisäksi viikoittain käydään valmentajien ja ns. lenkittäjien johdolla yhteislenkeillä. Yhteislenkkejä kertyy ensimmäisen osan aikana n. 12 kertaa. Kevätkauden hinta on 120 euroa. Hintaan sisältyy luennot, yhteislenkit, henkilökohtaiset harjoitusohjeet.
 
Syyskausi, juoksukoulun / maratonkoulun osa 2
Juoksukoulun / maratonkoulun toinen osa sisältää 2 luentoa (noin 1 tunti/kerta) sekä 1-2 testijuoksua. Jokaisen luennon jälkeen ja lisäksi viikoittain käydään valmentajien ja ns. lenkittäjien johdolla yhteislenkeillä. Yhteislenkkejä kertyy toisen osan aikana n. 12 kertaa. Syyskauden hinta on 140 euroa. Hintaan sisältyy luennot, yhteislenkit, henkilökohtaiset harjoitusohjeet sekä osallistumismaksu Kaarinan Syysmaratonille vapaavalintaiselle matkalle (arvo n. 20-50 €)

Luennot pidetään keskiviikkoisin klo 18.30 Kaarinan urheilukentän talolla. Myös viikoittaiset yhteislenkit ovat keskiviikkoisin klo 18.30 ja kestävät noin 1 – 1½ tuntia harjoituksesta riippuen. Yhteislenkkien pitopaikat vaihtelevat, mutta ovat Turun seudulla.
 
Vuoden 2020 luentojen ja yhteislenkkien alustavat ajankohdat sekä sisältö, osa 1:
04.03.2020   Tutustumislenkki (noin 1 tunti). Tule tutustumaan vetäjiin ja muihin koululaisiin, ihan ilmaiseksi.
Tervetuloa mukaan!
Kaarinan Urheilukenttä, Viipurintie 32, Kaarina
11.03.2020 1. luento (1 h – 1½ h) aloitusluento, harjoittelun perusteet, harjoittelun tavoitteet ja sen eteneminen
yhteislenkki noin 45 min.
Kaarinan Urheilukenttä, Viipurintie 32, Kaarina
18.03.2020 Yhteislenkki (1 h – 1½ h), vetoharjoitus sukkulaviestinä Ruissalo (Kansanpuistontie, P)
25.03.2020 Juoksutesti, 3 x 1000m
Juoksutekniikan videointi.
Littoisten monitoimitalo
01.04.2020 2. luento (noin 1 tunti) testitulokset, henkilökohtaiset harjoitusohjeet, juoksuvarusteet, tuote-esittely
yhteislenkki noin 45 min, mäkivetoja
Kaarinan Urheilukenttä, Viipurintie 32, Kaarina
08.04.2020 Rapputreeniä Kuuvuori, Turku
15.04.2020 3. luento (noin 1 tunti)
lihaskuntoharjoittelun tärkeys, lihashuollon ja venyttelyn merkitys, juoksuvammat, kotikuntopiirin ohjeet
yhteislenkki ja liikkuvuudet noin 45 min
Kaarinan Urheilukenttä, Viipurintie 32, Kaarina
22.04.2020 Vedot määräintervallina Kupittaan urheilupuisto, Turku
03.05.2020
Sunnuntai
Polkujuoksua. Maastokengät plussaa, mutta tavallisillakin juoksukengillä pärjää, ellei ole märkää Raision ABC klo 9:00
06.05.2020 Polkujuoksua. Maastokengät plussaa, mutta tavallisillakin juoksukengillä pärjää, ellei ole märkää Vaarniemi
Rauvolantie 153, Kaarina
13.05.2020 4. luento (noin 1 tunti)
monipuolinen ravinto, pitkä kestävyyssuoritus - neste ja ravinto, valmistautuminen pitkään kisaan, tankkaus
Juoksutesti, 3 x 1000m
Kaarinan Urheilukenttä, Viipurintie 32, Kaarina
19.05.2020
Tiistai
Polkujuoksua, ehkä vähän suotakin (varasukat mukaan) Palovuorentie 620, Masku (Rivieran altaat)
31.05.2020
Sunnuntai
Siltajuoksu Aurajoen rantoja pitkin Turun Linna klo 10

Vuoden 2020 luentojen ja yhteislenkkien alustavat ajankohdat sekä sisältö, osa 2:
29.07.2020   Juoksutesti, 3 x 1000m. Littoisten monitoimitalo
05.08.2020 5. luento (noin 1 tunti)
Kertaus harjoittelun perusteista, mäkitreeniharjoitus (noin 45 min)
Kaarinan Urheilukenttä, Viipurintie 32, Kaarina
12.08.2020 Juoksutesti, Cooper tai 3 x 1000m (varapäivä) Kaarinan Urheilukenttä,
Viipurintie 32, Kaarina
19.08.2020 Polkuja, polku- ja mäkiruskoja Raision ABC
6.08.2020 Polkujuoksua. Maastokengät plussaa, mutta tavallisillakin juoksukengillä pärjää, ellei ole märkää Vaarniemi, Kaarina
02.09.2020 6. luento (noin 1 tunti)
valmistautuminen tapahtumaan, viimeisten viikkojen harjoitusohjeet, tasaisen vauhdin merkitys ja tankkaus
yhteislenkki noin 45 min, lyhyet terävät vedot
Kaarinan Urheilukenttä, Viipurintie 32, Kaarina
09.09.2020 Yhteislenkki osin sorateitä, osin polkuja Honkapirtti, Ruissalo
16.09.2020 Rapputreeniä (pieni porrastelu), lähtö kaupunginteatterin takaa Keskustan alue, Turku
27.09.2020
(sunnuntai)
Puistolenkki ja mahdollisuus Cooperiin, klo 16:00 Kaarinan Urheilukenttä,
Viipurintie 32, Kaarina
11.10.2020
(sunnuntai)
Peruslenkki ja mäkinousuja, klo 16:00 Hirvensalon laskettelukeskus
16.10.2020
(perjantai)
Aurajoen rantalenkki, ruskotellen, klo 18:00 Halisten S-market
Gregorius IX tie 8
24.10.2020 Kaarinan Syysmaraton.
Maraton, puolimaraton tai 10 km.
www.kaarinansyysmaraton.fi
 

Lisätietokyselyt koulun vetäjiltä:
Jyrki Kukko, puh. 050 308 1850, sähköposti: jyrki piste kukko ät gmail piste com (Luennot, mentor)
Jaakko Uotila, puh. 050 407 9353, sähköposti: ju1964 ät hotmail piste com (Luennot, mentor)
Janne Klasila, puh. 040 595 9563, sähköposti: janne piste klasila ät webbinen piste net (mentor)
Heli Lehtinen, sähköposti: heli piste lehtinen66 ät gmail piste com (mentor)
(mentorit luovat harjoitusohjeet)


Ilmoittaudu kouluun täyttämällä alla oleva lomake. Osallistumismaksun voit maksaa tilillemme: FI11 5507 0620 0157 73    BIC: OKOYFIHH
 
Hinnat:
Kevätkausi, osa 1 120 €
Syyskausi, osa 2 140 €
Kevät + syyskausi (osat 1 ja 2) 250 €
Huom! 10 nopeinta -20%.
 
Laita viestikenttään nimesi + Juoksukoulu. Ilmoittautuminen on lopullinen kun osallistumismaksu on maksettu. Huom. maksimiosallistujamäärä 20, minimiosallistujamäärä 10.

-Voit maksaa osallistumisesi myös liikuntaseteleillä (Smartum tai Tyky-kuntosetelit)
. Lähetä setelit osoitteeseen Janne Klasila / FMR, Soikallionkatu 7, 21110 Naantali



Ilmoittautuneet, osa 1 (kev├Ątkausi):



 
Ilmoittautuminen FMR:n maratonkouluun
 
Nimi*
Syntymä-aika*
Katuosoite*
Postinumero*
Postitoimipaikka*  
Puhelin*
Sähköposti*
   
Ilmoittaudun Kevätkausi, osa 1
Syyskausi, osa 2
Kevät- ja syyskaudelle (osat 1 ja 2)
   
Lisätietoja
*pakollinen
 
 




Haluatko mainoksesi sivustollemme?

Sivuillamme vierailee lähes 50 000 eri kävijää vuodessa ja sivulatauksia tapahtuu peräti 0,5 miljoonaa.
Ota yhteyttä:
maraton [ät] tossu.com

 
Webhotellit ja domainrekisteröinnit