I
 
nn Liity jäseneksi
nn Kirjaudu sisään
nn Jäsentenvälinen
nn Kompensoidut
nn Jäsenprofiilit
nn Haastattelussa
nn Vuoden juoksijat





Takaisin

Kilpailun kuvaus:
Melko hyvä sää ja hieman yli 20 astetta kilpailun lopussa. Juoksu kulki alusta asti hyvin, mutta reitillä oli melko paljon jyrkkiä mutkia vaikka korkeuseroja ei paljon ollutkaan. Lisäksi kierroksella ohitttavat aiheuttivat oman haasteen sillä kilpailu juostiin 10,55 pituisella radalla. Lisäksi puoli marathoni lähti samaan aikaan joten ohitettavia oli jo toisen kierroksen alusta asti. Kerran kolaroinkin ohitettavien kanssa vaikka yritin olla varovainen. Positiivisena puolena oli vahva kannustus lähes kotikaupunkini kaduilta. (Olen syntyisin Helsingistä sekä opiskellut ja työskennellyt koko ikäni siellä) Loppu aika 3.05.44 oli oma ennätykseni joka riitti M55 toiseen sijaan. Jäin voittajasta 25 sekuntia joka kyllä hieman harmittaa. Olipahan kuitenkin hyvä testi Berliiniä varten.


 




Haluatko mainoksesi sivustollemme?

Sivuillamme vierailee lähes 50 000 eri kävijää vuodessa ja sivulatauksia tapahtuu peräti 0,5 miljoonaa.
Ota yhteyttä:
maraton [ät] tossu.com

 
Webhotellit ja domainrekisteröinnit