 |
Etusivu Harjoitusohjelmat Vinkit Keskustelu Jäsenet
TAPAHTUMAT MENNEET TAPAHTUMAT YHTEISTREENIT KIMPPATILAUS MARATONKOULU |
|
Takaisin
Kilpailun kuvaus:
| Finnish Halfs sarjan kuudes ja viimeinen. Loistava keli ja hieno kisa. Reitti sieltä pikkuisen hankalammasta päästä. Jonkin verran nousua, muttei mitenkään erityisen paljoa. Alusta vaihtelevaa, kiveä, asfalttia ja soraa. Kivipinnat liukkaita sateen takia ja puistojuoksua hitaalla soralla oli kohtuu paljon. Reitti todella syheröinen ja n. 17 km:n kohdalla oli n. kolmen kilsan pätkä kohtuu kapeaa väylää, missä joutui juoksemaan hitaampaa pääjoukkoa vastaan, mikä vaikeutti aika lailla. Pientä juoksijoiden ohjausta toiseen laitaan olisi mieluusti suonut, mutta kohtalaisen hyvin silti pääsi etenemään. Juoksun aikana alkoi kantapää oireilla n. 10 km jälkeen ja välillä oli aika tuskaista menoa. Piti hetkeksi stopata vähän ennen maalia, mutta väkisin juoksin loppuun. Mitään ei kantapäässä näkynyt, eli varmaan on vaan jalkapöytä ollut kovilla ja siitä varoitellut. Joka tapauksessa lopputuloksena uusi ennätys ja ikäsarjan toinen. Ts. kolmen mitalin juoksu: Osallistujamitali, sijoitusmitali ja Finnish Halfs -mitali. Aika lailla kilisi, kun käveli autolle. |
|
Haluatko mainoksesi sivustollemme?
Sivuillamme vierailee lähes 50 000 eri kävijää vuodessa ja sivulatauksia tapahtuu peräti 0,5 miljoonaa.
Ota yhteyttä:
maraton [ät] tossu.com
Webhotellit ja domainrekisteröinnit
|
|